Ennakoitu 1,5 miljardin euron sakkosumma sisältää tänä vuonna kiristyvien ohjearvojen aiheuttamat mahdolliset kustannukset.
Helsingin pörssin tuloskauteen on ladattu kovat odotukset, mutta ilmassa on myös skeptisyyttä, ja karu todellisuus voi iskeä.
Suomalainen asuntovelallinen voi odottaa edelleen helpotusta korkomenoihinsa, arvioi Kauppalehden Viikon vieras, Danske ...
Suomessa on suuri tarve talouskasvulle, investoinneille ja innovaatioille. Niihin tarvitaan kannustimia.
Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Timo Jaatisen mukaan investointeja ovat tulpanneet korkotaso ja tukiohjelmien ...
Yhdysvaltain kahdeksaa teknologiajättiä käsittelevän Kauppalehden juttusarjan kolmas yhtiö on Facebookista tunnettu Meta ...
Venäjällä ei ole vielä selkeää linjaa miehittämättömien ajoneuvojen roolista taistelukentällä, vaan se tekee kokeiluja ...
Palvelussamme on juuri nyt häiriö, yritäthän myöhemmin uudelleen. Pahoittelemme aiheutunutta haittaa.
”Nopeita ja väkivaltaisia myyntejä” voi tapahtua velkakirjamarkkinoilla useammin, varoittaa sijoituspalveluyhtiö T. Rowe ...
Donald Trumpin vaatimusten toivottiin olevan osa neuvottelutaktiikkaa, mutta uusien tietojen perusteella presidentti ...
”Jos käänne antaa odottaa itseään, se tarkoittaa niukkuuden jatkumista, siksi myös työmarkkinaratkaisu olisi niin tärkeä”, ...
Maan yleisradion LSM:n mukaan vahingot ovat tämän hetken tiedon mukaan saattaneet syntyä ulkoisista vaikutuksista.