Tekoäly Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance varoitti tiistaina tekoälyn liiallisen sääntelyn voivan koitua muutoksen ...
Yhdysvaltain johto tapaa Euroopan johtajia myös Naton puolustusministerikokouksessa Brysselissä ja Münchenin ...
Eduskunta Itärajalle rakennettava aita sai myönteistä palautetta eduskunnalta, kun se otti vastaan esityksen maanomistajille ...
Demokraattipormestari Eric Adams teki ilmeisesti diilin presidentti Donald Trumpin kanssa vapautuakseen syytteistä.
Orpo kommentoi asiaa Pariisissa suomalaismedialle. Hänen mukaansa München voi olla yksi paikka presidentti Donald Trumpin ...
Sijoittaminen Osake- ja rahastovälittäjä Nordnetin palvelut on saatu takaisin käyttöön, yhtiöstä kerrotaan STT:lle. Yhtiön ...
Suomen alumiini- ja teräsviennistä Yhdysvaltoihin menee Heiskasen mukaan vain hyvin pieni osa, eivätkä vaikutukset Suomen ...
Eduskunta ei käsittele sille joulukuussa toimitettua kansalaisaloitetta Ottawan sopimuksesta irtautumisesta. Puhemies Jussi ...
Yhtiön Suomen-maajohtaja Suvi Tuppurainen kertoo STT:lle, että palvelut vedettiin alas varotoimena. Yhtiö alkoi saada tänään ...
Mitä yhteiskunnallista merkitystä on sillä, että toimittajien määrä vähenee Suomessa? Tampereen yliopiston journalistiikan ...
Kun hallitukselta puuttuu ilmiselvästi ote metsäpolitiikasta ja ylipäätään rooli metsäkeskustelussa, näkyy se kaoottisena ...