Indeksisijoittaja voi sortua myös kovaan riskinottoon, jos passiivisen sijoittamisen idea ei ole tuttu.
Jos sijoituskohteen seuranta on jäänyt ylimalkaiseksi, Elisan syksyinen sijoitus teollisuusautomaatioon saattoi yllättää.
Mika Heikkilä, Paavo Ahonen ja Tuukka Kemppainen analysoivat tuloskautta Markkinaraati-ohjelmassa. Ison uutisen kertonut Nokia nousee esiin.
”Uskon, että Yhdysvaltain osakemarkkinoiden huiput on nähty ja korjausliike alaspäin tapahtuu todennäköisemmin kahden ...
Helsingin pörssin tilinpäätöskauden vilkkain tulosviikko on taputeltu. Viikon reippaimpia kurssinousuja nähtiin muun muassa ...
Toivo Groupin tarkoituksena on hankkia E-Heatin koko osakekanta laajentaakseen liiketoimintaansa datakeskus- ja kestävän ...
Yhdysvalloissa syynätään mahdollisia signaaleja siitä, että Fed voisi saada saumaa koronlaskuihin jo ennen loppuvuotta.
Valtion enemmistöomistama Fortum jakaa osakkeenomistajille jättipotin, jota Markkinaraadin asiantuntijat eivät purematta niele.
Citin Kate O’Sullivanin johtama analyytikkoryhmä odottaa, että Neste ja eurooppalaiset biopolttoaineiden tuottajat kokevat ...
Finnairin tulos ja osinkoehdotus ylittivät odotukset. Osake päätyi 18,2 prosentin nousussa 3,00 euroon. Bloombergin ...
Kauppajännitteet ovat pysyneet otsikoissa. Wall Streetillä on takanaan epävakaa kaupankäyntipäivä, kun keskiviikkona ...
Revenio Group Corporation has received the following notification pursuant to Chapter 9, section 5 of the Securities Markets Act (”SMA”), according to which William Demant Invest A/S voting rights in ...